keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ruokinnasta

Hamsterin ruokintasuositukset ovat jonkin verran muuttuneet oman 15-vuotisen kasvattajaurani aikana, vai ovatko?

Aikanaan kasvattajaurani alkuaikoina Supa Hamster oli se ainoa oikea siemenseos ja hamstereille syötettiin paljon maitopohjaisia puuroja niiden pitämiseksi näyttelykunnossa. Silloin tosin ehkä suosittiin vielä suurempia eläimiä näyttelyissä.

Nykyään on alettu kiinnittämään huomiota hamsterin ruoan lisäaineettomuuteen ja maidottomuuteen välillä hieman fanaattisuuteenkin asti. Näyttelyissä onneksi suositaan sopusuhtaisen kokoisia eläimiä ja ylipainosta huomautellaan.

Itse pyrin tällä hetkellä hamstereiden ruokinnassa kultaiseen keskitiehen. Hamsujeni pääravintona toimii monipuolinen ja vaihteleva siemenseos. En ole fanaattinen väri ja säilöntäaineiden suhteen, mutta pyrin välttämään niitä, jos mahdollista. Ostan hamstereille vaihtelevasti eri seoksia, joita sekoitteln keskenään. Tarjoan seokset melko runsasrasvaisina eli auringonkukkaa ja pähkinää säästelemättä. Tämä auttaa pitämään turkit ja ihon paremmassa kunnossa myös talvella. Seokset tilaan internetistä lähinnä zooplussassa ja candycanestä. Lisäksi ostan toki jos eteen tulee kiinnostavia uutuuksia esim. messuilla. Yllä on kuva eräästä tuotoksestani, mutta kuten sanottu se seoksen koostumus vaihtelee paljon. Tilaan usein myös esimerkiksi papukaijoille tarkoitettuja rasvaisia siemeniä, joita sekoittelen rasvattomampiin jyrsijänseoksiin. Lisäksi silloin tällöin kissannappuloita. Siemenseosta lisään hamstereiden kuppeihin yleensä 2 kertaa viikossa.

Muu ruokinta onkin sitten kasvispainotteista. Kasviksia pyrin tarjoilemaan päivittäin pieninä paloina. Tosin välipäiviäkin tulee, jos olen esim. 12-13h töissä niin harvoin enää sitten jaksan porkkanaa paloitella :) Pari kertaa viikossa tarjoilen jonkinlaisen mössön/puuron. Siinä on yleensä kasvispohjaisia proteiininlähteitä:soijarouhetta, linssejä, hamppuproteiinia yms. Usein myös kananmunaa, vihanneksia ja hiukan riisiä tai kaurahiutaleita seosta sitomaan ja reilu loraus öljyä. Lihaa harvemmin. Joskus teen omatekoista pilttiäkin. Poikaset ja imettävät emot saavat toki 2 kertaa päivässä tuoreruokaa, joka sisältää eläinproteiinia runsaammin. Näille tulee syötettyä valmispilttejä lähinnä käytännön syistä. Muuten ei piltteja juuri tule hamsuille annettua. Omasta ruokapöydästä jääneet sopivat tähteet tietysti hyödynnän hamstereille esim. salaatit tai keitetyt vihannekset. En vartavasten syötä hamstereille maitoa, mutta jos esim. maitoon tehtyä perunamuusia sattuu jäämään, on se meidän hamsujen suurin herkku :)
Yllä kuvassa hamsterille itse tekemiäni herkkutikkuja /keksejä. Tein ne "mitä kaapista löytyy" periaatteella :)
Muistaakseni niissä oli ainakin hamppuproteiinijauhetta, ruisjauhoja, lucumaa, kyyhkynsiemeseostä, oliiviöljyä, kananmunaa. Ehkä vielä muutakin.. Maistui kohtalaisen hyvin hamsuille.

2 kommenttia:

  1. En nyt fanaattisuudesta tiedä, ainakin oman harrastuksen alkuaikoina valistettiin väriaineista myös, valistajat eivät vaan tienneet että heidän suosimansa seokset sisälsivät niitä myös, haitallisista säilöntäaineista puhumattakaan. Kiva nähdä kuitenkin että on näitä pidempään harrastaneita jotka "oppivat myös uusia temppuja", tuntuu siltä että monet vanhan koulukunnan hamsteriharrastajat pitäävät sitä uhkaavana jos uutta tietoa tuo joku muu kuin yksi heistä.

    VastaaPoista
  2. Itse olen sitä mieltä, että kehitys kehittyy :) Kokemus on arvokasta, mutta eteenpäin on myös mentävä ja jos uutta, luotettavaa tietoa on saatavilla niin toki sitä vastaanotetaan. Toki kriittisyydellekkin on paikkansa. Olisi kiva jos kaikki hamsuharrastajat voisivat ponnistella yhdessä hamstereiden hyvinvoinnin puolesta kukin omista lähtökohdistaan tietoa tuoden.

    VastaaPoista