Huh, hellettä..

Kaikkihan sen tietää, että kuuma on, hamsuillakin. Meillä maataan pitkin pituuttaan asimuksen lattialla puruttomassa kohdassa. Ei puhettakaan, että mentäisi pesään..:) Toistaiseksi kuitenkin aika hyvin on selvitty, eikä kukaan ole voinut tosissaan huonosti helteen takia.

Viilennyskeinona olen käyttänyt lähinnä jääkaappikylmiä vihanneksia ja kylmän veden vaihtamista pulloon. Kylmäkallet toki ovat vielä varalla, mutta näin monen hamsterin kanssa ne eivät ole kovin käteviä. Meidän hamsula sijaitsee siten, että sinne paistaa ilta-aurinko ja aamupäivisin se on jopa mukavan viileä. Verhot tietysti pidän suljettuna.
 Se on mun, heeeiii!
 Hetken voi napottaa... Sitten piiloon :)
Tässä muutama vauhdikas (pahoittelen) kuva viimeisimmän meillä syntyneen campsypoikueen pojista kesäherkkujen kimpussa :) Meillä on nyt syöty aika usein herneitä kun ovat edullisia ja hamsut tykkää.

Muutenhan hamsulassa on nyt odotusta, kun piakkoin odotetaan campsypoikasia syntyviksi kahdesta eri yhdistelmästä. Lisäksi cinnamon kk syyrialaiseni Omppu on Turussa Vivaldine´s- kasvattajan Päivin luona saamassa poikasia. Ompun laskettu aika on perjantaina. Isänä on komea musta vn herra, Miro. Toivotaan tuolta meidän hamsulaan jotain kivaa kilpparia..

Hoitohamstereita on myös tällä hetkellä, kun hamsulaa läsnäolollaan sulostuttaa EVV13, EGG13 Peppermint´s Marikki "Zara" kera FIN VLH JV14 Milla Magia "Deannan" ja Prinsessa Ruusunen "Belannan". Kivoja tyttöjä kaikki ;)

Kommentit

  1. Meillä ei ole mitään erityisiä varatoimia kuumille ilmoille. Verhot kiinni ja raikasta vettä, toiminut on. Purua olen vähentänyt kesäisin, että hamsteri saa puruttoman nurkan tehtyä itse :p söpöjä pämpsyjä :3

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä hoidosta. :) Helteestä huolimatta kaikki kolme näyttävät ihan virkeiltä ja ihanasti osaavat kaikki vanhat temppunsa, vaikka olivatkin sen reilun viikon poissa. Zara on pyörinyt kylvyssä oikein urakalla. ;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti