Paluu linjoille.

Hiljaista on pidellyt täällä blogissa. Pakko myöntää, että alkusyksyn aikana oli ehkä pientä "hamsterikyllästymistä" havaittavissa ja kirjoittelu tännekin sitten jäi. Myös toki esim. muuttuneilla työkuvioilla oli osuutensa asiaan. "Hamsterikyllästymisellä" tarkoitin oikeastaan pientä väsymistä näyttelyihin ja tuomarointiin, en niinkään omiin eläimiini. Arvostelin (ja matkustin) 30.8 Oulussa, 27.9 Tukholmassa ja 4.10 Humppilassa. Sen jälkeen oli tunne, etten välitä vähään aikaan arvostella tai edes mennä näyttelyyn. Tosin nyt kuukauden levättyäni, odotan jo innolla seuraavaa näyttelyä :) Toivon, että into riittää tänne blogiinkin asti. Kirjoitettavaa asiaa ainakin olisi. En ole vielä edes Tukholman reissusta avautunut :)

Hamsulassa on myös ollut hiljaisempaa ikkunaremontin takia. Nyt tosin hamsulan ikkunat on rempattu ja poikasia laitettu tilaukseen. Yhdessä asuvat campbellipariskunnat Peppermint´s Ringo, normaali- Peppermint´s Zaara, musta umborous ja My Sun And Stars, opal- Peppermint´s Zenja, musta valkonauhainen täplikäs. Toivon molemmista yhdistelmistä mukavia mustia, mutta ainakin normaalia syntynee myös. Tyttöset ovat varsin mukavia niin ulkonäöllisesti, kuin luonteeltaan. Humppilan näyttelyssä Zaara oli ES1 ja Zenja sai ERI:n lemmikkiluokasta sijoittuen viidenneksi.
Zaara ja Zenja 
Syyrialaispuolella poikasia saadaan vielä hiukan odottaa. Ompun kiimat ovat nimittäin vuodenajalle tyypillisesti hävinneet, enkä ole saanut sitä astutettua. Yritän nyt antaa sille valohoitoa ja tarkkailen tilannetta. Tarkoitus olisi siis saada myös syrkkivauvoja alulle mahdollisimman pian.

Kommentit

  1. Oi odotan tukholma-postausta innolla ! :)

    Kiva muuten havaita, että välillä tuomarointikin voi tympästä, etten oo yksin asian kanssa :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti