Campbellien laumakäyttäytymisestä on ollut aika ajoin keskustelua, joten päätin kirjoittaa siitä vähän.
Campbelli on laumaeläin, eikä sen pääsääntöisesti ole hyvä olla yksin. Jotkut yksilöt voivat kuitenkin olla joko niin voimakkaita persoonia etteivät oikein tule toimeen kenenkään kanssa tai niin "vässyköitä", että kärsivät yhteiselosta muiden kanssa. Tälläisille persoonille saattaa olla vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää sopivaa asuinkumppania ja onkin yleensä parempi antaa tällaisen eläimen elää rauhassa yksin.
Campbellilaumojen seuraaminen on yksi mielipuuhistani. Laumakäyttäytymistä seuraamalla pystyy usein hahmottamaana, kuka on laumassa pomo ja kuka taas arvoasteikossa alhaalla. Campbellit selvittävät välejään esimerkiksi selättämällä toisiaan tai kävelemällä toistensa yli. Jos samaan laumaan sattuu usempi voimakas persoona, eikä lauman arvojärjetys selviä, tulee tappeluita. Jonkin verran ääntelyä ja toisten selättämistä siis yleensä pitää sietää campbellejä yhdistettäessä. Toki on oltava varuillaan ja tarkkailtava tilannetta valmiina erottamaan mahdolliset riitapukarit jos normaali tutustumisrutiini äityy tappeluksi. Toki on myös sellaisia yksilöitä joille uusi kumppani on ihan okei ja se hyväksytään heti muitta mutkitta.
Olen huomannut, että laumaominaisuudet perityvät myös vahvasti muiden luonneominaisuuksien tapaan. Jos haluaa kasvattaa laumasosiaalisia campbelleja, kannattaa siis suosia niitä jalostuksessa.
Millainen sitten on toimiva lauma? Itse suosin äiti-tyttäret/Isä-pojat-yhdistelmiä. Luovutusikäiset poikaset voi yhdistää myös muiden vanhempien eläinten kanssa. Yleensä eläimet, jotka ovat olleet yhdessä luovutuikäisestä asti, tulevat toimeen vanhempanakin. Aikuisten eläinten yhdistäminen keskenään ei kokemukseni mukaan toimi kuin poikkeustapauksissa. Eli aikuiselle kannattaa laittaa luovutusikäinen kaveri/t jos haaveilee laumasta. Ja kannattaa muistaa, että takeita ei ole, vaan aina on varauduttava siihen, että lauman joutuu joskus erottamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti