Campbellikasvatusta käsittelevä artikkelini

Kirjoitin tämän artikkelin Veeran pyynnöstä hamsterit.net:iin, mutta julkaisempa tämän nyt myös täällä, kun kerran tuli kirjoitettua :)

Venäjänkääpiöhamsteri campbellien suosio on lähtenyt jälleen nousuun hetkellisen lamaannuksen jälkeen. Toivon kovasti, että suuntaus jatkuisi. Campbellitiedolle on tällä hetkellä siis tilausta. Kirjoitan tämän artikkelin enemmänkin oman kokemukseni, kuin tiedonhakujen tai tutkitun tiedon pohjalta.

Campbellit ovat mielestäni ikään kuin ”kääpiömaailman syyrialaisia”. Niillä on lukuisia eri väri- ja kuviomuunnoksia ja eri turkkimuunnoksiakin on olemassa. Myös campbellin tyyppi on samankaltainen kuin syyrialaisilla siinä mielessä, että ihannehamsteria pidetään rotevana ja ikään kuin karhumaisena. Campbelleiltä löytyy syyrialaisten tapaan värimerkkisiä, yksivärisiä ja kuviollisia värimuunnoksia. Campbellien ja syyrialaisten värit on nimetty osin samoin, osin taas totaalisen erilaisin periaattein. Esimerkiksi keltainen campbelli on geneettisesti aivan eri väri kuin syyrialaisten keltainen, eikä siis periydy X-kromosomissa. Samankaltaisesti on molemmilla lajeilla nimetty esimerkiksi musta ja sen sukulaisvärit suklaa ja sininen.

Muihin kääpiöihin verrattuna myös campbellivärien genetiikka vaatii enemmän opiskelua ja omaksumista. Periaatteessa kaikki campbellien värigeenit normaalia lukuun ottamatta ovat resessiivisiä ja usein campbellipoikueisiin putkahteleekin jotain odottamatonta vanhempien kantamien resessiivisten värigeenien ilmentyessä poikasissa. Campbellien kuviot sen sijaan periytyvät nykytiedon mukaan dominoivasti, mutta niiden ilmentymisen tunnistaminen on välillä haasteellista.

Jos campbellit väreiltään ja rakenteeltaan muistuttavatkin syyrialaista niin niiden laumasosiaalisuus sitten muistuttaa enemmänkin roborovskia. Suosittelen pääsääntöisesti asuttamaan campbellit lajitoverin kanssa. Itselläni lähes kaikki campbellit asuvat 2-4 eläimen laumoissa. Jotkut yksilöt, yleensä isot ja maskuliiniset urokset, eivät kuitenkaan hyväksy lajitoveria ja ne kannattaa jättää suosiolla yksin asumaan. Campbellien laumasosiaalisuus vaihtelee yksilöiden välillä hyvin paljon, mutta usein samaa sukupuolta olevia aikuisia on vaikea yhdistää. Samaa sukupuolta olevat sisarukset ja mahdollisesti vielä äiti/isä ovat toimivin yhdistelmä. Myös luovutusikäisiä poikasia voi yleensä laittaa huoletta asumaan vanhempien yksilöiden tai laumojen kanssa.

Värien kasvatuksesta
Kuten muissakaan lajeissa ei myöskään campbelleilla ole oikotietä onneen, vaan parhaaseen tulokseen pääsee yhdistämällä mahdollisuuksien mukaan samanvärisiä tai geneettisesti mahdollisimman lähellä toisiaan olevia värejä eli toisin sanoen suosimaan mahdollisimman puhtaita värilinjoja. Varsinkin mustasukuisilla väreillä parhaaseen tulokseen pääsee, kun yhdistää mahdollisimman puhtaan värisiä mustia sukupolvi toisensa jälkeen. Mustan värin kaksi perusongelmaa campbelleillakin ovat rusehtavuus ja toisaalta valkoiset karvat. Tästä syystä platinoidut ja hopeoidut eläimet kannattaisi pitää mahdollisimman kaukana, jos mielii kasvattaa hyviä mustan sukuisia värejä. Hopeoinnistakin on mahdollista päästä eroon ajan kanssa, kun valitsee jatkojalostukseen aina sen vähiten hopeoituneen eläimen. Myöskään ns. oransseja värejä (esim. argente) en suosittele mustan jalostukseen pidemmän päälle, koska ne tuovat rusehtavuutta mustaan.
Campbelliväreissä yleensäkin on pitkälti kysymys sinisten ja oranssien/ruskeiden sävyjen tasapainosta. Joidenkin värien tulisi olla rikkaan ja lämpimän oranssin/okran/ruskean sävyisiä (argente, normaali, sandy..) ja joidenkin taas sinisävyisiä ja rusehtaa mahdollisimman vähän (sininen, vaaleansininen, dove..). Jos pyrkii kasvattamaan tälläisiä värejä, kannattaa ns. vastaväriä välttää mahdollisuuksien mukaan. Campbelliväreissä on myös paljon värejä, jotka sisältävät molemmat pigmentit (sininen argente, sinibeige), jolloin kysymys on näiden kahden sävyn tasapainottamisesta. Esimerkiksi kaunis sininen argente on mielestäni eläin, jossa sekä sininen, että oranssi sävy tulevat kauniisti esiin, eikä kumpikaan niistä ole loppujen lopuksi kovin voimakas, vaan kokonaisuus on tasapainoinen.

Campbellien kuvioiden periytyminen on kokemukseni mukaan yhtä aikaa sattuman varaista ja toisaalta perinnöllistä siten, että yleensä kauniisti kuvioitu eläin periyttää myös 1-2 kauniisti kuvioitua pentua/poikue, mutta yleensä joukkoon mahtuu myös niitä vähemmän kivoja kuviollisia. Kahta täplikästä ei kannata yhdistää, koska yhdistelmä tuottaa silmättömiä valkoisia. Nämä poikaset kuolevat alle 2 viikon ikäisenä. Kuviollisuus voi olla campbelleilla myös piilevänä, siten, että kuvio on puutteellinen. Esimerkiksi valkonauhaisella voi olla ”nauha” vain kaulalla/leuan alla tai täplikkään täplät ovat piilossa platinoinnin alla.

Ihan mukiinmenevä musta valkonauhainen täplikäs :)


Campbellien ulkonäkö ja nykytila
Tällä hetkellä campbelleja on suomessa vielä verraten vähän ja niiden taso ei ole hirvittävän korkea. Suurimmat puutteet eläimillä on tällä hetkellä mielestäni värissä, tyypissä ja päässä, jossa etenkin korvissa olisi parantamisen varaa. Mustasukuiset värit ovat olleet pitkään suosittuja ja normaalin ja argenten kaltaiset perusvärit ovat käytännössä hävinneet näyttelytasolta. Lisäksi värilinjat ovat sekavia osittain kapeiden sukulinjojen tähden. Päät ovat pitkiä ja korvat aivan liian suuria ja suippoja. Tyypissä arvostan itse karhumaisuutta ja etenkin hartioiden voimakkuutta. Tällä hetkellä näkee enemmän takapainoisia, päärynänmuotoisia tyyppejä. Tyypissä pitäisi myös olla selkeä sukupuolileima niin, että hamsterista näkee, kumpaa sukupuolta se edustaa, vaikka ei sen hännän alle katsoisikaan.  Nykycampbellien vahvuutena näen ehdottomasti turkin. Turkit ovat niillä pääsääntöisesti tiheitä ja villavia.

Osa campbelleista on myös nykyään turhankin suuria ja liian suuri koko aiheuttaa ainakin naaraille lisääntymisongelmia, joten sen kanssa kannattaa olla maltillinen. Tähän liittyy usein myös lihavuus, joka lisää ongelmaa entisestään. Campbelleilla on myös jonkin verran liian nopeasti kehittyviä eläimiä, jotka sitten ”rupsahtavat” varhain, mutta mielestäni tämä ongelma on vähentynyt vuosien mittaan. Itse suosinkin hitaasti kehittyviä hamstereita jalostuksessa, koska ne säilyttävät kuntonsa ja terveytensä pidempään ja ovat siten mukavampia lemmikkieläimiä ja kiitollisempia näyttelyssä käytettäviä.

Suurimmat ongelmat jalostuksessa
Campbellien jalostuksessa on verrattain paljon ongelmia/asioita jotka kannattaa pitää mielessä. Itse olen vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että campbelleilla on tiettyjä ongelmia perimässään, joita ei varmasti koskaan saa sieltä pois ja ne aika ajoin tulevat esiin. Niiden kanssa täytyy elää, jos haluaa kasvattaa campbelleja. Tämä ei tarkoita sitä, että mitenkään vähättelisin esimerkiksi eläinten terveyttä, vaan juuri päinvastoin. Täytyy olla valppaana koko ajan ja seurata eläinten terveyttä ja luonnetta. Kipeitäkin jalostusvalintoja joutuu tekemään ja jättämään juuri sen hienoimman poikasen käyttämättä esimerkiksi luonteen takia. Tähän vaikuttavat varmasti osaltaan campbellien kapeat sukulinjat.

Diabetes lienee vitsauksista suurin. Ykköstyypin diabetekseen campbelli sairastuu yleensä n. 2kk ikäisenä ja tauti johtaa varsin nopeasti kuolemaan. Oireita ovat lähinnä runsas juominen ja virtsaaminen. Kakkostyyppiäkin olen campsyillä tavannut, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi ollut kovin merkittävä ongelma. Diabetes on periytyvä sairaus ja kaikki siihen sairastuneet ja todennäköiset kantajat on jätettävä pois jalostuksesta. Se, miten laajalti diabeetikon sukulaisia karsii jalostuksesta, on jokaisen kasvattajan viime kädessä itse harkittava. Kuitenkin ainakin diabeetikon sisarukset ja vanhemmat ovat taudin kantajia, joten ne kannattaa jättää suunnitelmien ulkopuolelle. Campbellien diabetesalttius kannattaa huomioida ruokavaliossa välttämällä sokeripitoisia ruokia esim. kuivattuja hedelmiä.

Glaukooma ei nykyisin ole kovin yleinen ongelma, mutta on eläimelle tuskallinen ja sokeutumiseen johtava tauti, joten se tulee huomioida jalostuksessa. Glaukooma eli silmänpainetauti (eli viherkaihi) näkyy campbellin silmässä selkeänä pullistumisena ja samentumisena. Jos tilanne jatkuu pitkään, silmä yleensä puhkeaa. Sairaus on eläimelle tuskallinen ja eläin tulee lopettaa ajoissa. Glaukoomaa sairastava eläin ja sen lähisukulaiset tulee karsia pois jalostuksesta.

Campbelleilla luonne on selkeästi periytyvä ominaisuus. Etenkin ihmistä kohtaan äkäinen naaras periyttää luonteensa poikasilleen lähes varmasti. Osaltaan tässä on kysymys varmasti myös mallioppimisesta, sillä olen kokenut, että uroksen luonne ei periytyisi yhtä vahvasti. Toisaalta olen saanut myös aivan kilteistä vanhemmista äkäisiä poikasia, eli asia ei sittenkään ole niin yksinkertainen.. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvään tulokseen pääsee käyttämällä jalostukseen vain hyväluonteisia yksilöitä. Campbellien suhteen on vuosien varrella puhuttu paljon ns. reviiritietoisuudesta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että eläin puolustaa asumustaan jopa puremalla, mutta asumuksen ulkopuolella ei ole aggressiivinen. Myös tämä käyttäytyminen on kokemukseni mukaan selkeästi periytyvää ja on mahdollista jalostaa pois. Campbellista on siis mahdollista saada luonteeltaan sellainen, että sen voi ottaa suoraan käteen asumuksestaan ilman mitään paperirullatemppuja. Myös se, kuinka hyvin campbelli sietää lajitovereitaan on ainakin jossain määrin perityvää. Jos siis haluaa jalostaa laumasosiaalisia campbelleja, kannattaa tämäkin huomioida.
Hybridiongelma koskee myös campbellikasvatusta, vaikka ainakin se selkeimmät hybridit ovatkin usein enemmän talvikon näköisiä. Campbellien jalostukseen kannattaa siis käyttää vain eläimiä joilla on sukutaulu tai joiden taustat tunnetaan jollain lailla.

Poikueen teettämisestä käytännössä
Campbelleiden lisääntyminen on harvoin ongelma. Yleensä pariskunnan saa yhteen varsin vaivattomasti. Aluksi naaras saattaa hieman narista ja läpsiä urosta, mutta vammoihin johtavia tappeluita ei ole hamsulassani käytännössä pariskuntien välillä ollut. Joskus on ollut huono ilta yhdistämiselle ja olen yrittänyt ja onnistunut sitten seuraavana tai sitä seuraavana iltana. Käytännössä campsyt tiinehtyvät hyvin pian yhdistämisen jälkeen ja poikaset syntyvät nopeimmillaan 18 vuorokauden kuluttua yhdistämisestä. Jos pariskunta asuu synnytyshetkellä yhdessä tulee naaras yleensä välittömästi uudelleen tiineeksi. Tuplapoikueen välttääkseen kannattaa siis uros ottaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Käytännössä olen itse antanut pariskunnan asua kaksi viikkoa yhdessä ja sitten erottanut ne. Naaras on kuitenkin tällöin lähes aina jo tiineenä, vaikka sitä ei naaraasta näkisikään. Kaikilla naarailla tiineys ei näy ollenkaan ja toisista se on taas hyvinkin helppo havaita viimeisinä päivinä. 
Ikää 10 päivää. Silmät jo sirrillään <3



Naaran tiineysaika ja synnytys sujuvat yleensä hyvin. Poikasten silmät aukeavat n. 10 vuorokauden iässä, jolloin ne myös lähtevät liikkeelle pesästä. Campbellien lisääntymisikä on pitkä, miniminä pitäisin 3-4 kuukautta. Naaras voi saada käytännössä poikaset vielä hyvinkin myöhään, reilusti yli vuodenkin iässä. Tämä ei tietenkään ole suositeltavaa vaan pitäisin naaraiden lisääntymisen takarajana n. 10kk ikää. Itse olen pennuttanut campbellinaaraat pääsääntöisesti 6-8kk iässä ja urokset mielellään mahdollisimman vanhoina. Tämä siksi, että diabetes ym. ongelmat ehtisivät ilmentyä jalostuseläimissäni ja niiden sukulaisissa ennen poikuetta. En ole kokenut, että korkea ikä olisi aiheuttanut ongelmia poikueen saannissa. Naaraan suuri koko voi olla este tiinehtymiselle tai vaikuttaa poikasten hoitoon negatiivisesti. Suuret naaraat kannattaa siis astuttaa mahdollisimman nuorena tai jättää kokonaan pois jalostuksesta.

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiintoisesta ja itselle hyvin ajankohtaisesta artikkelista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti