Tuomarin pöydän takaa: Yleistä ulkomuotoluokista.


Täytyy myöntää etten edes ihan tarkkaan muista, milloin olen valmistunut ulkomuototuomariksi kääpiöhamstereille, mutta kyllä siitä varmasti jo lähemmäs 10 vuotta on aikaa. Täytyykin yrittää kaivella tuo tieto jostain. Muistelisin, että ensimmäisen kerran arvostelin ulkomuotokääpiöitä kettutien nuorisotalolla Helsingissä ja talvikot voitti hieno helmiäissafiiri Truefabledilta. Olen siis tällä hetkellä ulkomuototuomari vain kääpiöhamsterilajeille. Olen myös tuomariharjoittelija syyrialaisille, mutta toistaiseksi suoritusten tekeminen on niin sanotusti"vähän jäänyt". 

Ulkomuototuomarointi poikkeaa lemmikkituomaroinnista siten, että hamstereita verrataan arvostelussa rotumääritelmään, eikä tuomarin luovuudelle ole niin paljon sijaa kuin lemmikkiluokissa. Toki ulkomuodossakin tuomarin mieltymyksillä ja makuasioilla on sijansa, ihmiset kun näkevät asiat eri tavalla.


Se, mitä ominaisuuksia tuomari eläimissä painottaa ja pitää tärkeimpänä on merkittävä asia lopputuloksen kannalta. Itse olen ehdottomasti tyyppituomari. Haluan kääpiöiden olevan ensisijaisesti lajinomaisen näköisiä, jossa tyypillä on merkittävä osuus. Haluan myös että hamsterista voi sitä katsomalla tietää sen sukupuolen jalkojen väliin katsomatta. Uroksen siis tulisi olla selkeän maskuliininen. Tyypin lisäksi painotan turkkia. Hyvä turkki saa hamsterin näyttämään kokonaisuudessaan edustavalta, kun taas huonommassa turkissa oleva eläin näyttää räjähtäneeltä, vaikka muuten olisikin kunnossa.

Toki värilläkin on merkittavä osuus arvostelussa, mutta kuitenkin pystyn sijoittamaan hieman huonommankin värisen eläimen jos se muuten on tasapainoinen kokonaisuus. Pää on niin ikään ominaisuus, joka kyllä häiritsee jos se ikäänkuin pistää silmään eläimestä, mutta se ei omassa painotusjärjestyksessäni ole ihan kärkikolmosessa. Yritän myös välttää liian lyhyen pään suosimista, koska se aiheuttaa usein kääpiöhamstereille ongelmia esim. silmien kanssa.

Itsestään selvänä asiana pitäisi voida pitää ulkomuotoluokkaan ilmoitetun hamsterin hyvää kuntoa ja luonnetta. 

Kirjoitan vielä jutut erikseen jokaisen kääpiöhamsterilajin tuomaroinnista, joissa käyn läpi tarkemmin, mitä pidän tärkeänä kussakin lajissa ja kerron omia kokemuksiani lajin arvostelusta.

Kommentit

  1. Kuinka yleistä on että turkissa on kääppäreillä jotain sanottavaa? Olen vasta muutaman harkkarin tehnyt kääppäreille (robo, kiinari, talvikko) ja tuomareilla ei yleensä ole ollut paljoa sanottavaa turkista. Susan ainoastaan mainitsi väriin liittyen että normaaleilla roboilla näkyy usein niskassa pohjaväri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohkeilevuus, rasvaisuus, pitkät karvat seassa ainakin omat sellaisia joihin itse kiinnitän huomiota usein. En itse tosin pidä itseäni "turkkituomarina", lähinnä siitä tulee sanottavaa vain jos se on silmiinpistävän huono. Valtaosalla kääppäreistä minusta on ihan jees turkit.

      Odotan tätä juttusarjaa mielenkiinnolla :) Sanoisin itse ehkä olevani "tyyppi- ja päätuomari". Pää on sellainen kohta johon välittömästi eläimen nähdessäni kiinnitän huomiota, ja huono pää tekee suuren vaikutuksen eläimen yleisvaikutelmaan.

      Poista
    2. Lis. ja mähän olen tehnyt Saijalle tosi paljon harkkareita ja koearvosteluita, että ehkä siksi olen adoptoinut samanlaista tuomarointipainotusta.

      Poista
  2. Kyllä niissä mun mielestä on isojakin eroja tiheydessä ja laadussa. Tosin kiinareilla ne ei tosiaan oo kovin merkittäviä ja liittyvät enimmäkseen turkin kuntoon, mut varsinkin talvikoilla ja myös campsyillä on mun silmään ja sormeen merkittäviä eroja tiheydessä ja laadussa. Parhaimmillaan turkki on niin tiheä että ei paljon eroa huomaa, silittääkö myötä vai vastakarvaan. Osalla laatu on villaisempi ja osalla jäntevämpi. Roboilla ero ei oo niin merkittävä, niillä häiritsee enempi lohkeilu, epätasaisuus ja pitkät karvat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti