Hamsterin poikasten hoito

 Somessa pyöriessään näkee keskustelupalstoilla välillä kysymyksiä, joissa aloittajan hamsteri on saanut syystä tai toisesta poikaset, eikä keskustelun aloittaja tiedä, miten niitä kuuluisi hoitaa. Keskustelupalstoilla saadut neuvot saattavat olla kyseenalaisia, kun neuvojaa on niin monenlaista. Ajattelin siis kirjoittaa nyt tänne aiheesta jutun, josko tämä joskus osuisi jonkun tietoa tarvitsevan silmään. Juttu perustuu enimmäkseen omiin kokemuksiini. Olen kasvattanut useita kymmeniä syyrialaispoikueita ja varmasti satoja campbellipoikueita. Jos suunnittelee hamsteripoikuetta, kannattaa ensin hakea mahdollisimman paljon tietoa aiheesta ja miettiä etukäteen, mistä poikasille löytyy kodit.

En puutu tässä jutussa sen enempää poikueen alulle saamiseen. Sen kuitenkin totean, että yllätyspoikasten/ei toivottujen poikasten kohdalla kannattaa miettiä, onko mahdollista että emo tulee uudestaan tiineeksi. Esimerkiksi jos kuvittelee ostaneensa kaksi kääpiöhamsterinaarasta/urosta ja toinen niistä saakin poikaset niin kannattaa sukupuolet tarkistaa ja vanhemmat erottaa toisistaan. Kääpiöhamstereilla voi seuraava poikue saada alkunsa välittömästi, kun ensimmäinen on syntynyt. Yleensä esimerkiksi eläinkaupasta ostetun hamsterin saadessa poikaset on poikueen isä emon veli ja sukupuolten määrittelyssä on käynyt virhe tai sukupuolia ei ole erotettu riittävän aikaisin. Yleensä näinkin sisäsiittoiset poikaset ovat kuitenkin terveitä, vaikka sisarusten lisäännyttäminen keskenään ei missään nimessä suositeltavaa olekaan.

Noin viikon ikäisiä syyrialaisen hamsterin poikasia pesässä

Hamsterin tiineys kestää syyrialaisella 16-17vrk ja campbelleillä 18 vrk. Jos poikue on suunniteltu kannattaa emon asumus siivota pari päivää ennen poikasten laskettua syntymäpäivää. Ideaaliasumus emolle ja poikasille on terraario. Myös korkeapohjainen häkki, jossa on niin tiheä pinnaväli, etteivät poikaset pääse liikkeelle lähtiessään karkaamaan pinnojen välistä on oman kokemukseni mukaan toimiva syyrialaisilla. Siivouksen yhteydessä emolle annetaan runsaasti pesämateriaalia esimerkiksi talouspaperisuikaletta tai heinää. Pesävanua, ekokuitua tai kankaan paloja en suosittele, koska ne voivat kiertyä poikasen jalan ympärille. Pesämökki voi emolla olla, kätevimpiä ovat avattavat tai pohjattomat mökit, jotka mahdollistavat pesän tarkastamisen. Itse otan useimmiten mökin pois ja annan vain pesämateriaalia. Juoksupyörä kannattaa ottaa pois tapaturmien välttämiseksi.
Jos poikaset syntyvät yllättäen, kannattaa emolle silti antaa pesämateriaalia pesän tekemiseen. Häkkiä ei kannata ruveta poikasten syntymän jälkeen siivoamaan vaan antaa emon olla rauhassa. Poikasiin ei kannata koskea ennen kuin ne lähtevät liikkeelle pesästä. Tämä tapahtuu syyrialaisilla noin kahden viikon iässä ja campbelleilla yleensä hieman aiemmin, noin 10-12 vuorokauden iässä. 

Poikasten syntymän havaitsee yleensä siitä, että emo viettää aikaansa pesässä, eikä tule normaalisti esille. Yleensä poikaset myös pitävät vikisevää/sirkuttavaa ääntä, mutta tämä on hyvin poikuekohtaista. Jotkut poikueet ovat hyvinkin äänekkäitä, kun taas toiset täysin hiljaisia. Jos emo on tehnyt avoimen pesän eikä pesämökkiä ole voi pesään kurkistaa emon ollessa syömässä. Jos pesässä näkyy kuolleita poikasia pitää ne poistaa. Emo kuitenkin yleensä itse huolehtii tästä ja yleensä onkin merkki isommasta ongelmasta poikueen suhteen jos pesässä näkyy kuolleita poikasia. Jos emoa häiritään poikasten ollessa pieniä, erityisesti alle viikon ikäisiä, saattaa emo syödä poikaset tai lakata hoitamasta niitä. Pesärauhaa kannattaa siis kunnioittaa. Emo hoitaa ja imettää poikasia itse ensimmäiset kaksi viikkoa ja periaatteessa riittää, että omistaja  tarjoaa emolle riittävästi ravintoa ja rauhaa tuona aikana.



3 viikon ikäisiä campbellipoikasia aterialla

Imettävä emo tarvitsee laadukasta ruokaa ja riittävästi nestettä jaksaakseen imettää. Laadukas siemenseos on tärkein ruokinnan peruspilari. Hyviä merkkejä, joita on helposti saatavilla eläinkaupoista tai nettikaupoista ovat Bunny ja Rapunzel. Näitä voi vielä täydentää rasva- ja proteiinipitoisilla lisukkeilla kuten pähkinöillä, kuivatuilla jauhomadoilla (tai muilla hyönteisillä) tai koiran tai kissan kuivaruoalla. Vesipullon toimivuus kannattaa tarkastaa parikin kertaa vuorokaudessa, jotta emo varmasti saa nestettä. Emolle ja poikasille kannattaa myös tarjota päivittäin kasviksia ja yrttejä nesteen saannin lisäämiseksi ja ravinteiden saannin turvaamiseksi. Erinomaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi parsakaali, kukkakaali, basilika, persilja, tummat salaattilajikkeet, babypinaatti.. Periaatteessa kaikki vihannekset käyvät lukuun ottamatta sipuleja. Imettävälle emolle kannattaa myös antaa täydennykseksi esimerkiksi kananmunaa, keitettyä perunaa, lihaa, ruodotonta kalaa, kanaa, periaatteessa mitä vaan maustamatonta ja suolatonta. Lisätietoa hamsterin ruokinnasta löytyy esimerkiksi www.hamsterit.net sivustolta.
Emo vie myös poikasille ruokaa pesään jo melko aikaisessa vaihteessa. Kun poikaset lähtevät liikkeelle pesästä kannattaa ruokintaa tehostaa entisestään. Poikasille kannattaa tarjota tuoreruokaa vähintään kerran päivässä ja tarkistaa siemenseoksen riittävyys. Itse tarjoan tuoreruokaa usein kaksikin kertaa päivässä 2-5 viikon ikäisille poikasille. On uskomatonta, miten paljon tuon ikäiset poikaset voivatkaan syödä! Kun poikaset lähtevät liikkeelle kannattaa varmistaa, että ne ylettyvät juomapullolle ja sijoittaa juomapullo riittävän alas.

Noin viikon ikäisiä campbellipoikasia pesässä

Kun poikasten silmät ovat auenneet ja ne ne lähtevät pesästä voi emon ja poikueen asumuksen siivota kunnolla ensimmäistä kertaa. Emon ja poikaset voi nostaa siivouksen ajaksi kuljetuslaatikkoon tms. Ennen tätä voi tarvittaessa vaihtaa esimerkiksi pissanurkan puruja varovasti, jos sen pystyy tekemään pesään koskematta ja asumus vaikuttaa jo kovin likaiselta. Poikueen kasvaessa asumusta saakin siivota varsin tiuhaan, koska poikaset syövät, juovat, pissaavat ja kakkaavat paljon :) Emo imettää poikasia vielä intensiivisesti noin kolmiviikkoisiksi asti, jonka jälkeen imetys alkaa vähenemään. 
Poikueen urokset on erotettava naaraista neliviikkoisina omiin asumuksiinsa. Viisiviikkoisina poikaset voidaan myydä uusiin koteihin. Syyrialaisilla urokset voi yleensä pitää yhdessä keskenään vielä 6-8 viikon ikään. Naaraat harvoin tulevat toimeen keskenään yli 6 viikkoisiksi. Emo voi mahdollisesti asua jonkin aikaa naaraiden kanssa, mutta joskus emo on niin väsynyt poikueeseen, että se kannattaa erottaa poikasista jo siinä vaiheessa, kun poikue on neliviikkoinen. Kun poikaset alkavat nahistella keskenään, on kaikki poikaset eroteltava omiin asumuksiinsa, vaikka niille ei vielä uusia koteja olisikaan. Campbelleillä urokset ja naaraat on erotettava toisistaan neljän viikon iässä, mutta niillä emo voi asua naaraiden kanssa yleensä vaikka loppuelämänsä, jos riitoja ei tule. Urokset voivat myös asua omassa laumassaan ja siihen voi yleensä lisätä niiden isän tai muun aikuisen uroksen ongelmitta.
Aloittelijan voi olla vaikea tunnistaa sukupuolia ja tähän kannattaakin herkästi kysyä neuvoja kokeneemmalta harrastajalta/kasvattajalta.
3 viikon ikäisiä syyrialaisen hamsterin poikasia aterialla.


Kommentit

Lähetä kommentti