keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ruokinnasta

Hamsterin ruokintasuositukset ovat jonkin verran muuttuneet oman 15-vuotisen kasvattajaurani aikana, vai ovatko?

Aikanaan kasvattajaurani alkuaikoina Supa Hamster oli se ainoa oikea siemenseos ja hamstereille syötettiin paljon maitopohjaisia puuroja niiden pitämiseksi näyttelykunnossa. Silloin tosin ehkä suosittiin vielä suurempia eläimiä näyttelyissä.

Nykyään on alettu kiinnittämään huomiota hamsterin ruoan lisäaineettomuuteen ja maidottomuuteen välillä hieman fanaattisuuteenkin asti. Näyttelyissä onneksi suositaan sopusuhtaisen kokoisia eläimiä ja ylipainosta huomautellaan.

Itse pyrin tällä hetkellä hamstereiden ruokinnassa kultaiseen keskitiehen. Hamsujeni pääravintona toimii monipuolinen ja vaihteleva siemenseos. En ole fanaattinen väri ja säilöntäaineiden suhteen, mutta pyrin välttämään niitä, jos mahdollista. Ostan hamstereille vaihtelevasti eri seoksia, joita sekoitteln keskenään. Tarjoan seokset melko runsasrasvaisina eli auringonkukkaa ja pähkinää säästelemättä. Tämä auttaa pitämään turkit ja ihon paremmassa kunnossa myös talvella. Seokset tilaan internetistä lähinnä zooplussassa ja candycanestä. Lisäksi ostan toki jos eteen tulee kiinnostavia uutuuksia esim. messuilla. Yllä on kuva eräästä tuotoksestani, mutta kuten sanottu se seoksen koostumus vaihtelee paljon. Tilaan usein myös esimerkiksi papukaijoille tarkoitettuja rasvaisia siemeniä, joita sekoittelen rasvattomampiin jyrsijänseoksiin. Lisäksi silloin tällöin kissannappuloita. Siemenseosta lisään hamstereiden kuppeihin yleensä 2 kertaa viikossa.

Muu ruokinta onkin sitten kasvispainotteista. Kasviksia pyrin tarjoilemaan päivittäin pieninä paloina. Tosin välipäiviäkin tulee, jos olen esim. 12-13h töissä niin harvoin enää sitten jaksan porkkanaa paloitella :) Pari kertaa viikossa tarjoilen jonkinlaisen mössön/puuron. Siinä on yleensä kasvispohjaisia proteiininlähteitä:soijarouhetta, linssejä, hamppuproteiinia yms. Usein myös kananmunaa, vihanneksia ja hiukan riisiä tai kaurahiutaleita seosta sitomaan ja reilu loraus öljyä. Lihaa harvemmin. Joskus teen omatekoista pilttiäkin. Poikaset ja imettävät emot saavat toki 2 kertaa päivässä tuoreruokaa, joka sisältää eläinproteiinia runsaammin. Näille tulee syötettyä valmispilttejä lähinnä käytännön syistä. Muuten ei piltteja juuri tule hamsuille annettua. Omasta ruokapöydästä jääneet sopivat tähteet tietysti hyödynnän hamstereille esim. salaatit tai keitetyt vihannekset. En vartavasten syötä hamstereille maitoa, mutta jos esim. maitoon tehtyä perunamuusia sattuu jäämään, on se meidän hamsujen suurin herkku :)
Yllä kuvassa hamsterille itse tekemiäni herkkutikkuja /keksejä. Tein ne "mitä kaapista löytyy" periaatteella :)
Muistaakseni niissä oli ainakin hamppuproteiinijauhetta, ruisjauhoja, lucumaa, kyyhkynsiemeseostä, oliiviöljyä, kananmunaa. Ehkä vielä muutakin.. Maistui kohtalaisen hyvin hamsuille.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kiirettä kiirettä..

Blogi on olosuhteiden pakosta ollut hieman tauolla. Siihen on vaikuttanut lähinnä opiskeluni ja siihen liittyvät kiireet. Ne jatkuvat vielä noin kuukauden. Sen jälkeen palaan taas aktiivisemmin linjoille jos en sitten keksi jotain uutta opiskeltavaa :)

Hamsulassa ei ole kuitenkaan hiljaiseloa vietetty, vaikken siitä ole ehtinyt tänne raportoidakaan. Syyrialaispoikue, jonka Picus Paremman Puutteessa pyöräytti 13.9 on jo lähtenyt uusiin koteihin. Siitä jäi kotiin lk musta-keltainen valkonauhainen naaras Peppermint´s Kaukaa Viisas ja sijoitukseen Paulalle lähti lk satiini suklaa-keltainen uros Peppermint´s Nelosketjun Mies. Toinen näistä pääsee sitten aikanaan jatkamaan sukua. Tässä vielä kuva, jossa Kaukaa Viisas näkyy ylimpänä sisarustensa kanssa.
Campbellit ovat myös lisääntyneet. Niistä olisi vielä vapaana naaraat Peppermint´s Quinoa, Queen ja Qiira, väreiltään argentea ja normaalia. Tytöt ovat syntyneet 14.9. Tässä oiva esimerkki hamstereiden kuvaamisen vaikeudesta :) Ja tämä oli paras kuva.. Jos tytöt kiinnostavat niin laita sähköpostia. Tytöt myyn mielellään yhdessä.

Myös näyttelyissä on käyty ja menestyttykin esim viikko sitten lahdessä varsin kohtuullisesti. Koe- standardi campbelleissa tuli KS1 ja 2 sijat. Myös ES1 ja BIS1 meni kasvatilleni Peppermint´s Marikille. Onnea vaan omistajalle!

Palailen tuleviin poikassuunnitelmiin taas kunhan koulutöiltäni kerkeän. Sen verran voin valottaa, että syyrialaisia syntyy vasta keväällä, mutta campbellejä on suunnitteilla piakkoinkin.